Hyvänolon tunnetta tuova mäkihyppy on Kokkolaiselle veteraaniharrastajalle henkireikä, jonka tiimoissa unohtuu kaikki murheet. Puomilla istuessaan hyppääjä miettii vain ja ainoastaan alastuloa. Mitä pidemmälle hyppää, sitä turvallisemi laji on.

Henkireikä kaukana kotoa

Veteraanimäkihyppääjä, Erkki Ahtiainen, on kotoisin tasaisen laakealta Pohjanmaalta. Kodin ikkunasta katsoessaan Ahtiainen näkee vain tasaista maata silmänkantamattomiin. Peräti 40 vuotta lajia harrastanut mies kuvailee harrastusvalintaansa järjettömänä. Järjetön laji ei ole korkeuksien takia, vaan sen vuoksi, että harrastuspaikalle kertyy kilometrejä rutkasti. Harjoittelu tapahtuu Saarijärvellä, keskellä Suomea, kun hän itse asuu rannikolla, Kokkolassa. Leirintäalueyrittäjä kiittää onneansa, sillä hänen harrastuksensa on mahdollista, yrittäjälle ominaisten aikataulujen ansiosta. Rakasta harrastusta hän pääsee treenaamaan juuri silloin, kun leirintäalueella on hiljaista, eli talvella. Läheisimmät hyppypaikat Kokkolan Veikkoja edustavalle mäkihyppääjäveteraanille ovat Lapulla ja Saarijärvellä. Molempiin harjoituspaikkoihin kertyy kilometrejä satoja, ja monesti harjoittelun päätteeksi matka jatkuukin Jyväskylään. Jyväskylään joukkue suuntaa monesti harjoituksien jälkeen.

Ensimmäinen hyppy vaati oikean paikkakunnan

Lapsuudesta tuttu harrastus alkoi siitä, kun naapurinpoika lupasi Ahtiaiselle markan, jos hän hyppäisi rakenteilla olevasta mäestä seuraavana talvena. Kaustisen Köyhäjoelle, hänen kotikonnuilleen, oli tuolloin rakenteilla pieni, K20 mäki, ison mäen viereen. 1970 -Luvun alkupuolella valmistuneesta mäestä Ahtiainen kyllä hyppäsi, mutta markka häneltä on vieläkin lunastamatta. Tuohon aikaan Ahtiainen oli 11 -vuotias, ja omien sanojensa mukaan, hän keräsi laudalla ainakin puoli tuntia rohkeutta, ennekuin uskalsi hypätä. Ensimmäinen hyppy ei mennyt aivan nappiin, sillä hänen suksiensa siteet avautuivat alastulossa, ja hänen oli pakko kaatua.

Rautakangen tavoin hän lensi noin 20 metriä 3-4 metriä korkealta keulalta, joten mikään pieni hyppy ollut kyseessä. Kotiin palatessaan hän löi rukkaset pöytään, ja ilmoitti hyppäävänsä vielä uudestaankin, kielloista huolimatta. Kotipaikkakunnalla sijaitseva mäki olisi ollut kyllä lähempänä, mutta ”kotimäki” on tuhottu jo aikoja sitten.

Harrastaminen alkoi liian myöhään

Nykyisin 53 -vuotias mies on tyytyväinen siihen, että lajia tuli jatkettua. Pitkien välimatkojen edestakaisin kulkeminen on tuonut hänen palkintokaappiinsa täytettä vuosien varrella. Kotipaikkakunnalla olevasta mäestä pidettiin jo 70-luvun lopulla huolta aivan käsipelin, sillä harrastajia oli enää vain muutama, ja heikon kysynnän vuoksi tuo mäki kaadettiinkin. Ahtiaisen mäkihyppyharrastus alkoi kunnolla vasta hänen muutettua toiselle paikkakunnalle. Hän keräsi harjoitustunteja paljon, ja hyppy kehittyi valtavasti. Viikkotunteja hänelle kertyi helposti 20, ja yhdelle kaudelle hyppyjä jopa 1100. Valitettavasti tuossa vaiheessa hänen ikänsä alkoi tulla jo vastaan. Tuolloin vasta 25-vuotias Ahtiainen oli noin 5 vuotta intensiivisen harjoittelun aikataulusta jäljessä. Tästä eteenpäin harrastus jatkui, mutta harvakseltaan. Ensimmäisiin Veteraaniolympialaisiin hän osallistui vuonna 1977, ja siitä meni vielä muutama vuosi, ennekuin harrastus tuli jäädäkseen. Rovaniemellä, vuonna 2001, pidettyjen veteraanien MM-kisojen jälkeen, hän ei ole jättänyt yhtäkään maailman mestaruus kisaa välistä. Harrastus on hänelle rakas ja tärkeä, eikä hän tee sitä vain palkintojen kiilto silmissä. Mäkihypyn suola on se, että puomilla istuessaan, saa jättää työhuolet ja kaikki murheet muualle.

Menestys koittanut keski-iän jälkeen.

Mäkihyppy ei ole ainoastaan vain kevyt harrastus työn ohella, sillä hän on osallistunut mäkihypyn MM-kisoihin vuodesta 2001 lähtien. Viimeksi kisat järjestettiin helmikuussa 2017, Itävallan Villachista. Nimenomaiset Veteraanien MM-mäkihyppykisat suoritettiin Suomen 18-henkisen joukkueen voimin. Suomen menestys toi kisoista kotiin 10 -kultamitalia, 7 -hopeamitalia ja kuusi pronssimitalia. Ahtiainen ei päässyt yksilölajeissa palkintopallille, mutta sijoittui neljänneksi 50-55-vuotiaiden yhdistetyssä, ja seitsemännelle sijalle K60-mäessä. Mukana hän oli kultamitalijoukkueessa, jonka suoritus peittosi alleen Venäjän ja Norjan. Kultajoukkueeseen kuului veteraanihyppääjiä monista eri Suomen hiihtoseuroista.