Matti Nykäsen mitalit ovat välillä olleet teillä tietämättömillä, eikä kukaan ole tiennyt, missä ne ovat. On ollut myös epäselvyyksiä siitä, kuka ne omistaa? Edes Nykänen itse ei muistanut, kenelle oli mitalit antanut vai oliko myynyt ne. Nykäsen mitalikokoelmaan kuuluu 22 mitalia, joista viisi on olympialaisista ja loput maailman- ja Suomenmestaruuskisoista. Nykästä pidetään edelleen maailman menestyneimpänä arvokisoja voittaneena mäkihyppääjänä.
MATTI NYKÄSEN MITALIT JA NIIDEN VÄRIKKÄÄT VAIHEET
Mitalit olivat kadoksissa 1990-luvun puolella. Huhuttiin, että Nykänen olisi antanut ne velkojensa pantiksi kahdelle oululaiselle liikemiehelle. Hymy-lehti sai vihiä mitalien olinpaikasta ja sieltä lähdettiin selvittämään pitivätkö huhut paikkaansa. Se oli aikaa, kun Mattia itseään ei mitalien kohtalo juurikaan kiinnostanut. Suomen kansa oli kuitenkin huolissaan, koska niitä pidettiin merkittävänä osana talviurheiluhistoriaamme.
Hymy-lehti löysi kuin löysikin Nykäsen mitalit ja sai selville, että ne ovat myytävänä. Siitä lähti selvitystyö, kenelle mitalit kuuluvat ja kuka niiden lunastuksen maksaa? Mäkihyppy on laji, josta Matti Nykänen pitäisi muistaa. Usein kuitenkin hänen yksityiselämänsä edesottamukset nousivat suurempaan rooliin. Monet muistavat 7-päivää-lehden otsikot Matin ja Mervin eroista ja naimisiin menoista. Vankilassakin mies ehti pariin otteeseen pyörähtää.
MITALIT KUULUVAT URHEILUMUSEOLLE
Hovioikeuden päätöksellä Nykäsen mitalit ovat Urheilumuseon omaisuutta. Niiden lunastamiseen järjestettiin kansalaiskeräys. Suomalaiset lahjoittivat mielellään rahaa palauttaakseen puuttuvan osan Suomen talviurheiluhistoriasta museon hoiviin. Nykyään mitalit ovat esillä Lahden hiihtomuseossa ja ne kuuluvat Suomen urheilun kansalliskokoelmaan. Siellä mitalit ovat kaiken kansan nähtävillä ja ennen kaikkea turvassa.