Toni Nieminen on yksi Suomen tunnetuimmista mäkihyppääjistä. Hän aloitti ammattilaisuransa jo 16-vuotiaana ja kuului oman aikakautensa nuorimpiin arvokisavoittajiin. Mäkihyppyuransa jälkeen Nieminen on kokeillut siipiään usealla alalla. Hän on toiminut niin raviohjastajana, mäkihyppykommentaattorina, kiinteistövälittäjänä kuin pesuainemyyjänäkin. Kaiken tämän välissä hän ehti hetken opiskella kokiksi Oulun seudun ammattiopistossa, mutta ei koskaan valmistunut sieltä. Hänet on myös nähty säännöllisesti lehtien palstoilla yksityiselämänsä edesottamusten vuoksi.
OLYMPIAVOITTAJA TONI NIEMINEN
Toni Nieminen syntyi 31. toukokuuta 1975 Lahdessa. Mäkihyppykansan tietoisuuteen hän tuli 13-vuotiaana vuonna 1989. Hän toimi tuolloin Lahden MM-hiihtojen koehyppääjänä. V-tyyliin hän siirtyi vuonna 1991, jonka ansiosta hänen uransa lähti nousuun. Toni Niemisen mitalit ovat tulleet pääasiassa olympialaisista, maailmancupin osakilpailuista sekä sen kokonaisvoitosta. Olympiamitaleja on yhteensä kolme kappaletta, joista kaksi ovat kultaisia ja yksi pronssinen. Ne hän voitti vuoden 1992 talviolympialaisista Albertvillestä.
Vuosi 1992 oli Niemisen uran menestyksekkäin. Hän voitti kauden aikana kolme SM-kultaa ja kaksi nuorten MM-kultaa ja kahdeksan maailmancupin osakilpailua. Vuonna 1994 Nieminen oli ensimmäinen mäkihyppääjä, joka onnistui ylittämään 200 metrin rajan. Ennätys tapahtui Planican lentomäessä ja jäi Niemisen uran viimeiseksi suureksi kohokohdaksi. Tämän jälkeen ura oli enemmän tai vähemmän räpiköintiä. Nieminen päätti lopettaa ammattilaisuransa vuonna 2002.
TONI NIEMISEN MITALIT JA SAAVUTUKSET EIVÄT HIMMENE VAIKKA MIES TOILAILEE
Lehdistö on aina rakastanut urheilutähtiä, joista he voivat kirjoittaa muutakin kuin kisaraportteja. Toni Nieminen on hoitanut sen tontin myös uransa jälkeen. Kaikki alkoi siitä, kun Nieminen sai 17-vuotiaana ajokortin erikoisluvalla. Autoa tarvittiin harjoituksissa käymiseen ja Niemisen vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta sitoutua häntä kuljettamaan. Ennen aikainen ajolupa kuitenkin herätti muissa ihmisissä katkeria tunteita ja Nieminen tuntee nykyään, että se vaikutti myös hänen julkisuuskuvaansa.
Vaikka monet olivatkin katkeria nuoren miehen erityiskohtelusta, Toni Nieminen joutui tekemään paljon töitä menestyksensä eteen. Hän on myöhemmin muistellut, että hän mahdollisesti sai liian paljon liian nuorena. Kilpailuvoitoista maksettiin isoja palkkioita, jotka johtivat holtittomaan rahankäyttöön. Sen vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä. Vuonna 2020 Niemisellä oli 37-sivuinen ulosottorekisteri.
MUTKIKKAAT SUHDEKUVIOT JA EPÄONNISTUNEET BISNEKSET
Nieminen on kuitenkin mäkihyppyuransa jälkeen ollut kiinni työelämässä. Hän on itse kertonut olevansa helposti asioista innostuva ja on lähtenyt innokkaasti mukaan uusiin projekteihin. Joskus ne ovat tuottaneet tulosta ja joskus vetäneet vesiperän. Jos haluaa kokea onnistumisen tunteita turvallisessa ympäristössä niin kannattaa kirjoittaa osoitteeksi suomikasino.com ja kokeilla sen kattavaa pelivalikoimaa. Se tekee pelaamisesta helppoa ja parhaimmillaan asiakkaan tehtäväksi jää vain laittaa kierrokset pyörimään ja odottaa osuuko kohdalle voittoja.
Toni Niemisen yksityiselämä on vuosien saatossa noussut lehtiotsikoihin kerta toisensa jälkeen. Välillä on menty onnellisesti naimisiin, sitten on erottu ja palattu taas yhteen. Suhdekuviot ovat saaneet lisäväriä useaan otteeseen vaihtuneista puolisoista. Myös Niemisen bisneskuviot ovat saaneet suuren huomion, koska ne ovat pääosin epäonnistuneet.
MONEN MUUN TAVOIN TONI NIEMINEN PUTOSI TYHJÄN PÄÄLLE
Useita suomalaisia mäkihyppääjiä yhdistää sama kriisi. Hyppyuransa aikana he ovat saaneet tukea ja kannustusta, mutta uran päätyttyä he ovat tippuneet tyhjän päälle. Samaa tarinaa ovat kertoneet niin Matti Nykänen, Janne Ahonen kuin Toni Nieminenkin. Kaikkia heitä yhdistää nuorena aloitettu ammattilaisura ja siihen täydellisesti keskittyminen. Nykäsellä ja Niemisellä ei hyppyuriensa jälkeen ollut ammattitutkintoa suoritettuna.
Ammatin puuttuminen ja uuden identiteetin rakentaminen on Niemisen omien sanojen mukaan ollut raskas prosessi. Hyppyuransa jälkeen hän yritti löytää paikkansa yhteiskunnassa, mutta se piti luoda uudelleen. Entinen mäkihyppääjä -titteli ei ollutkaan suurta valuuttaa työmarkkinoilla.
Vaikka Toni Nieminen jäi mäkihyppyuransa jälkeen tyhjän päälle, rakensi hän itselleen uuden elämän. Hän perusti perheen ensimmäisen vaimonsa kanssa ja myöhemmin myös toisen vaimonsa kanssa. Nieminen on kokeillut siipiään eri aloilla. Kovana ravimiehenä hän kokeili tehdä siitä itselleen uran. Hän toimi maikkarin mäkihyppykommentaattorina useita vuosia ja oli hetken aikaa myös kiinteistövälittäjä. Tapahtumia on siis vuosien aikana riittänyt ja varmasti riittää jatkossakin.